Varhaiskasvatuksen asiakasmaksukoulutuksessa käymme läpi asiakasmaksulain perusasiat. Osa asioista on tarkkaan säädeltyä ja sillä tavoin yhdenmukaista, osa selvästi taas paikallisia tulkintoja tai soveltamista mahdollistavaa.
Tavoite
Koulutuksen jälkeen osallistujalla on tiedossa perusasiat varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisestä.
Kenelle
Koulutus on suunnattu varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen parissa työskenteleville asiantuntijoille, esihenkilöille ja johtajille kunnissa tai muissa organisaatioissa.
Koulutuksen sisältö
- Maksutuottojen merkitys kunnille
- Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki – lain soveltaminen
- Varhaiskasvatukseen osallistumisen vaikutukset asiakasmaksuihin
- Kunnan harkinnanvaraiset maksualennukset
- Maksuissa huomioitavat tulot
- Tulot, joita ei huomioida
- Maksun määrittelemisessä lisäksi huomioitavaa
Avainsanat
varhaiskasvatus, varhaiskasvatuksen asiakasmaksut, asiakasmaksulaki
Kouluttajakuvaus
Mirva Ritari on toiminut viimeiset 19 vuotta varhaiskasvatuksen johtotehtävissä. Hän työskentelee tällä hetkellä Lempäälän kunnan varhaiskasvatuspäällikkönä. Työn ohessa Mirva on toiminut varhaiskasvatuksen asiantuntijakouluttajana vuodesta 2019 lähtien.