Sosiaali- ja terveysalalla työntekijät voivat joutua asiattoman käytöksen kohteeksi asiakas- ja potilastyössä, mutta joskus häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu onkin työyhteisön sisäistä. Henkilöstön hyvinvoinnin ja työtyytyväisyyden kannalta on olennaista, että myös nämä tilanteet käsitellään. Häirintään ja epäasialliseen käytökseen puuttuminen on myös työturvallisuuslain mukaan työnantajan tehtävä. Missä menee asiallisen käytöksen rajat työyhteisössä, ja millaiseen kohteluun pitää esihenkilön puuttua? Mistä esihenkilö voi saada tukea häirintätilanteiden selvittelyyn?
Koulutus antaa esihenkilölle tarvittavia työkaluja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseen, tunnistamiseen ja käsittelyyn. Koulutuksessa käsitellään myös lainsäädännöstä tulevia velvoitteita häirintään ja muuhun epäasialliseen kohteluun liittyen.
Tavoite
Koulutus tukee esihenkilöitä häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisyssä ja käsittelyssä sekä näihin liittyvien toimintamallien ja -ohjeiden laatimisessa. Koulutus antaa käytännön työkaluja tilanteiden ratkaisuun.
Kenelle
Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan esihenkilöille.
Koulutuksen sisältö
- Työturvallisuuslain velvoitteet työnantajalle ja esihenkilölle
- Työturvallisuuslaissa tarkoitettu häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu
- Esihenkilön rooli häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun ehkäisyssä
- Esihenkilön rooli häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun ilmetessä
Avainsanat
terveydenhuolto, sosiaalihuolto, esihenkilötyö, epäasiallinen kohtelu, puuttuminen
Kouluttajakuvaus
Seija Moilanen (KM, AmO, DigiErko, työnohjaaja, coach) on Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija, jota innostavat työelämän kehittäminen, psykososiaalinen hyvinvointi työssä, psykologinen turvallisuus, yhteisö- ja itseohjautuvuus, voimavarakeskeisyys sekä digitaaliset oppimisympäristöt ja osaamismerkit.