”Ainoastaan perustehtävää pystyy johtamaan – persoonatasoa ei.”
”Maailma muuttuu – työtapojenkin on muututtava.”
Varhaiskasvatuksessa työskentelee henkilöitä monenlaisella koulutustaustalla. Johtajan on oltava varsinainen moniosaaja. Johtajan on johdettava sekä yksilöitä että tiimejä ja koko työyhteisöä. Koulutuksessa pureudutaan varhaiskasvatuksen arjen johtamisen haasteisiin ja annetaan konkreettisia kehittämisehdotuksia niiden kehittämiseksi.
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on tarjota osallistujille välineitä kehittää varhaiskasvatuksen arjen johtamisen haasteita.
Kenelle
Koulutus sopii varhaiskasvatuksen johdolle ja esihenkilöinä toimiville.
Koulutuksen sisältö
Varhaiskasvatuksen arjen johtaminen
- Virittäytyminen aiheeseen arjen nostojen kautta
- Rakenteilla sujuva arki
- Tiimi ja työyhteisö
- Ammatillisuus ja persoona
- Pedagogiikan johtaminen
- Palautteenannon kulttuuri
Avainsanat
varhaiskasvatus, johtaminen
Kouluttajakuvaus
Mirva Ritari toimii Lempäälän kunnan varhaiskasvatuspäällikkönä. Mirva Ritari on toiminut Opetus- ja kulttuuriministeriön Oikeus Oppia työryhmässä. Hän on ollut mukana valmistelemassa varhaiskasvatuslain muutosta lapsen tukeen liittyen. Mirva on pitkän linjan varhaiskasvatuksen ammattilainen ja toiminut viimeiset 18 vuotta johtotehtävissä. Johtajan työssä keskeistä Mirvan mielestä on positiivinen asenne, aito kohtaaminen ja läsnäolo. Hän pyrkii johtamaan omalla esimerkillään. Mirvan mottona on – Ilon kautta jokaiseen päivään – lapsen etu edellä.