Esa Riutan blogi Etäpalaverit ovat uusi normaali

Etäpalaverit ovat uusi normaali

Tätä kirjoittaessani meillä on takana etätyön täytteinen kevät, jota on seurannut etätyön hallitsema syksy. Kenellekään ei enää tarvitse selittää, miten pandemia on muuttanut työtä, etäkokoukset ovat yleistyneet ja työtä on siirretty pilveen nopealla tahdilla.

Samalla etäpalaveriohjelmistojen kehitys on nopeutunut, tai suorastaan räjähtänyt käsiin, kun muun muassa Jitsi, Meet, Teams ja Zoom taistelevat markkinoiden herruudesta. Uusia ominaisuuksia, esimerkiksi Teamsiin, tulee niin nopeasti, että koulutusten pitäminen ajantasaisina alkaa olla haastavaa.

Etäyhteys on usein ensisijainen valinta

Etäpalaverien nopea tekninen kehitys ei suinkaan ole ainoa kiinnostava seikka.

Aiemmin etäpalaveeraaminen oli monelle epämukava pakko, johon osallistuttiin, jos ei ollut muuta vaihtoehtoa. Yleisesti ottaen, ihmiset halusivat hoitaa asioita kasvokkain eikä edes vuosikymmenen esillä olleet kustannussäästöt ja vihreät arvot auttaneet etäpalaverien suosion kasvattamista.

Nyt tilanne on kääntynyt päälleen. Etäpalaverit eivät enää ole jotain, mitä ihmisiä yritetään saada tekemään ulkopuolisen paineen kautta, vaan niistä on tullut useimmille ensisijainen valinta.

Yrityksissä, organisaatioissa ja yhteisöissä on yhtäkkiä tilanne, missä ihmiset haluavat tulla paikalle etäyhteyksien yli. Olemme siirtyneet ”ottakaa tämä käyttöön”-tilanteesta ”me halutaan käyttää tätä”- tilanteeseen.

Ota etäpalaverilihakset hallintaan

Aiemmin tilanne oli siis vähän kuin yrityksen tuote, jota ihmiset eivät halua käyttää, mutta heitä yritetään saada käyttäjiksi markkinointiponnisteluin.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Tuote on haluttu ja se näkyy kilpailutilanteessa: tuotteita kehitetään kovaa vauhtia ja niitä yritetään saada ihmisten käyttöön pikavauhtia. Microsoft on tuonut Teamsiin uusia toimintoja jatkuvasti ja Google on lisännyt Meetin huippusuosittuihin Gmail-sovelluksiinsa saadakseen sen paremmin näkyville.

Lisäksi melkeinpä kaikista etäkokousympäristöistä on saatavilla ilmaiset versiot, esimerkkinä Webex tarjoaa nykyisin myös ilmaisia kokouksia.

Etäpalaveriohjelmien kehityksessä tapahtuukin paljon ja ne kannattaa ottaa haltuun. Syksy ei näytä merkkejä siitä, etteikö etänä toiminta jatkuisi, vaan päinvastoin. Älä siis turhaan pelkää etäkokouksia tai lykkää niiden käyttöönottamista. Nyt on paras hetki ottaa omat etäpalaverilihakset hallintaan!

Sujuvampaa etäkokoustamista opit koulutuksissa

Haluatko oppia etäpalaveriohjelmien tehokasta ja sujuvaa käyttöä?

Olipa käytössäsi sitten Teams, Zoom tai jokin muu, löydät tarjonnastamme monenlaisia koulutuksia helpottamaan etäpalaverejasi. Kouluttajamme kanssa opit kokoustamaan Teamsissa tai Zoomissa. Esimerkiksi etänä kokoustamisen mestariksi kehityt suositussa Etäpalaverien mestaruusluokka -koulutuksessamme tai opit toteuttamaan saumattomia live-tapahtumia Teams Live Event -perusteet -koulutuksessa.

Katso koulutusten kestosuosikit ja uutuudet koulutuskalenterista!

Tervetuloa webinaariin 2.12. klo 9-12

Haluatko tietää, kuinka organisaatiosi etätyöskentelyn turvallisuutta, tehokkuutta ja mielekkyyttä voi parantaa? Tule mukaan Tuloksellinen ja tietoturvallinen etätyö -webinaariin 2.12. klo 9-12.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu nyt!