Koulutus on tehokkainta tarpeiden mukaan toteutettuna

Jokaisella työpaikalla on omanlaisiaan toimenkuvia ja työtehtäviä. Tehokkain tapa tarvittavan osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen onkin juuri kyseisen organisaation tarpeiden mukainen, asiakaskohtaisesti suunniteltu koulutus.

Laatu varmistetaan yhdessä asiakkaan kanssa

Asiakaskohtaisen koulutuksen sisältö voidaan muokata valmiin koulutuksen pohjalta tai räätälöidä kokonaan asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Tärkeintä on, että räätälöity koulutus suunnitellaan aina yhdessä asiakkaan kanssa. Näin varmistamme, että koulutus vastaa sille asetettuja tavoitteita.

Asiakaskohtaisen koulutuksen toteutusmalli

Wistecin asiakaskohtaisten koulutusten malli

Valitse sopivin koulutustapa, paikka ja aika

Koulutuksia voi toteuttaa monella tavalla

Koulutuksen toteutukseen vaikuttavat sisällön lisäksi käytännön asiat, kuten yrityksen toimipisteiden ja henkilöstön sijainti, erikoistumisaste ja työskentelyajat.

Oppimisen kannalta ei ole yhdentekevää, miten, missä ja milloin koulutus järjestetään. Koulutuksen onnistumisen kannalta onkin hyvä löytää organisaatiollesi sopivin koulutustapa.

Esimerkiksi yrityksen omissa tiloissa järjestetty, muutaman tunnin luokka- tai online-koulutus on nopea ja kustannustehokas ratkaisu suurelle ryhmälle, kun taas pienelle tiimille sopii mainiosti vaikka yrityksen ulkopuolella järjestetty työpaja.

Esimerkkejä koulutuksistamme

  • Koko henkilöstölle suunniteltu tietoisku tai online-koulutus, aiheina esimerkiksi tietoturva, uusi ohjelma tai käyttöjärjestelmä
  • Tietylle ammattiryhmälle tai tiimille suunniteltu koulutus, esimerkiksi edistynyt Excel-kurssi taloushallinnolle tai sosiaalisen median workshop viestinnälle 
  • Osastokohtainen, kiertävä tai klinikkaa pitävä kouluttaja, esimerkiksi ohjelmistojen käyttöönoton ajaksi
  • Henkilökohtainen tietotekniikkavalmennus, esimerkiksi projektin tai raportoinnin tueksi

Näin pääset helposti alkuun

Haluatko keskustella organisaatiosi koulutustarpeista ja löytää sopivimmat vaihtoehdot?

Ota yhteyttä myyntiimme, joka auttaa sinua yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Tai lähetä meille tarjouspyyntö lisätietoineen, niin otamme sinuun yhteyttä!

MYYNTITIIMIMME

Juha Huhtanen on Wistec Trainingin toimitusjohtaja

Juha Huhtanen

Toimitusjohtaja

 

juha.huhtanen@wistec.fi

+358 30 670 5321

+358 50 567 8994

Leena Eklund työskentelee Wistecin myyntitiimissä

Leena Eklund

Myyntipäällikkö

 

leena.eklund@wistec.fi

+358 30 670 5322

+358 40 163 8120

Tiina Lähteenmäki työskentelee Wistecin myyntitiimissä

Tiina Lähteenmäki

Myyntipäällikkö

 

tiina.lahteenmaki@wistec.fi

+358 50 523 3866