Opetuksen järjestäjän tulee tarjota turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö. Koulupäivien ympärillä tapahtunut väkivalta on lisääntynyt viime vuosina. Miten kouluissa työskentelevät ammattilaiset voivat edistää lasten ja nuorten oikeutta turvalliseen arkeen sekä ehkäistä ja puuttua väkivaltaan?
Koulutuspäivä tarjoaa opetus- ja kasvatusalan henkilöstölle eri näkökulmia turvalliseen kouluun. Päivän puheenvuorot käsittelevät mm. väkivaltaisten tilanteiden ehkäisyä koulussa, digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvaa seksuaaliväkivaltaa sekä turvallisuuden johtamista. Tule mukaan luomaan turvallisempaa ja yhteisöllisempää kouluympäristöä kaikille!
Tavoite
Koulutuspäivän tavoitteena on tarjota osallistujille näkökulmia kouluturvallisuudesta ja antaa konkreettisia keinoja ehkäistä väkivaltaisia tilanteita. Koulutuspäivän tavoitteena on vahvistaa koulun henkilökunnan valmiuksia luoda yhä turvallisempaa kasvu- ja oppimisympäristöä.
Kenelle
Koulutuspäivä on suunnattu peruskoulujen ja toisen asteen opetus- ja kasvatusalan ammattilaisille ja muille kouluissa työskenteleville.
Koulutuksen sisältö
- 9:00-9:30 Aamukahvit ja alkusanat
- 9:30-9:35 Päivän ohjelma
- 9:35-10:35 Nuoret rikollisilla kehityspoluilla – Jasmin Kaunisto, oikeuspsykologi
- Mistä nuorten rikollisuudessa on kyse ja kuinka siihen päädytään?
- Millaisia ennaltaehkäisyn ja puuttumisen keinoja lasten parissa työskentelevillä ammattilaisilla on?
- 10:35-10:45 Tauko
- 10:45-11:30 Lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta digitaalisissa ympäristöissä – Emma Pösö, asiantuntija, Pelastakaa Lapset ry
- Mitä lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta digitaalisissa ympäristöissä on?
- Miten seksuaaliväkivaltaa voidaan ehkäistä?
- Miten kohdata seksuaaliväkivaltaa kokenut lapsi ja mitä jatkotoimenpiteitä tulee tehdä?
- 11:30-12:30 Lounas
- 12:30-13:30 Miten ehkäiset väkivaltaisia tilanteita koulussa? Heikki Turkka, tiimipäällikkö, rikos- ja konfliktityö, Aseman Lapset ry
- Miksi ja miten väkivaltatilanteita syntyy?
- Ennakointia ja turvasuunnitelmia
- Lapsuus ja nuoruus kehitysvaiheina
- Dialoginen ihmiskäsitys
- Arvostava ja kunnioittava kohtaaminen
- 13:30-14:00 Kahvitauko
- 14:00-14:55 Turvallisuuden johtaminen ja käytännön työvälineet koulun arjessa – Brita Somerkoski, turvallisuuspedagogiikan dosentti, Turun yliopiston erikoistutkija
- näkökulmia koulun riskeistä, haavoittuvuuksista ja suojaamistarpeista
- käytännön keinoja, joilla koulun turvallisuutta voidaan hallita
- menetelmiä turvallisuusjohtamiseen ja oman koulun turvallisuuden arviointiin
- 14.55-15:00 Päivän päätös
Eduhouse pidättää oikeudet mahdollisiin aikataulumuutoksiin.
Avainsanat
opetustoimi, opetus, opettaja, rehtori, turvallisuus, johtaminen, koulu
Kouluttajakuvaus
Kouluttajina toimivat Jasmin Kaunisto, Emma Pösö, Heikki Turkka ja Brita Somerkoski.
Kouluttajana toimii oikeuspsykologi Jasmin Kaunisto. Hän tarkastelee nuorisorikollisuutta ja siihen johtavia kehityskulkuja psykologisesta näkökulmasta. Kaunisto on työskennellyt mm. poliisikoulutustehtävissä sekä lasten ja nuorten oikeuspsykiatrialla.
Emma Pösö toimii asiantuntijana Pelastakaa lapset ry:ssä.
Brita Somerkoski (turvallisuuspedagogiikan dosentti) toimii Turun yliopistossa erikoistutkijana. Brita on työskennellyt koululaisten ja koulujen turvallisuuden parissa jo parinkymmenen vuoden ajan.
Heikki Turkka on työskennellyt lähes 40 vuotta erityistä tukea tarvitsevien
nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Työkokemusta Heikillä on
lastensuojelusta, erityisopetuksesta, järjestöstä sekä yrittäjänä toimimisesta.
Päätyönään Heikki on Aseman Lapset ry:ssä kehittänyt erilaisia työmuotoja lasten ja nuorten
konflikteihin sekä systeemistä työtä rikoksilla ja päihteillä
oirehtivien nuorten ja heidän lähiyhteisöjen vahvistamiseksi.