Hankintapäätöksen kirjoittaminen koulutuksessa käsitellään sitä, miten hyvä hankintapäätös kirjoitetaan. Ylipäänsä hyvä päätös kirjoitetaan siten, että se auttaa saajaansa ymmärtämään päätöksenteon syyt ja sen, miten lopputulokseen on päädytty. Miten tätä toteutetaan hankintapäätöksessä?
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on käydä läpi minkälaisia vaatimuksia lainsäädäntö ja erityisesti hankintalaki asettavat hyvän hankintapäätöksen kirjoittamiseen.
Kenelle
Koulutus on tarkoitettu perehdytykseksi heille, jotka tekevät työssään hankintoja sivutoimisesti tai ainoastaan toisinaan.
Koulutuksen sisältö
- mitä laki edellyttää hyvältä hankintapäätökseltä?
- hyvän hankintapäätöksen kirjoittaminen
- vinkit hyviin päätöksiin
Avainsanat
hankintalaki, hankintapäätös, hallintolaki, viranhaltijapäätös
Kouluttajakuvaus
Kouluttajana toimii HTM Tuuli Tarukannel Eduhouselta. Tuulilla on yli 20 vuoden kokemus julkishallinnon parissa työskentelystä, kouluttamisesta ja konsultoinnista. Tuulin koulutukset ovat käytännönläheisiä, sillä hän on työskennellyt sekä kunnassa, että valtiolla. Tuulin erikoisosaamista ovat muun muassa kuntalaki, hallintolaki, julkisuuteen ja tietosuojaan liittyvät asiat sekä päätöksenteko.