Tänään 10.8.2017 elämäni nopein vuosi on kulunut ja vietämme Wistecin 2-vuotissyntymäpäivää, JEEEE!!! Nähtäväksi jää, pitääkö perinne ja leipooko mestarikotikokkileipurimme Eklundin Leena jälleen kakkua koko porukalle?
Vakiintunutta toimintaa
Toinen toimintavuosi on selkeästi vakiinnuttanut paikkamme suomalaisen ICT-osaamisen laadukkaana kehittäjänä. Siitä on jo jokunen tovi, kun viimeksi olen joutunut perustelemaan asiakkaalle, miksi palveluita kannattaisi ostaa ”juuri perustetulta firmalta”. Pyyteetön työmme ja nöyrä asenteemme asiakkaiden hyväksi on selvästi kantanut hedelmää ja saamme tarjouspyyntöjä kiihtyvällä tahdilla.
Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet yli 50 uutta asiakasta! Kuluvan tilikauden liikevaihtomme asettunee noin 1,2 Meur tietämille, joka tarkoittaa 30 %:n kasvua. Wistecillä on nyt siis yli 200 organisaation asiakaskunta ja toimintamme on voitollista.
Tässä kohtaa haluan sanoa ison kiitoksen koko tiimillemme. Mahtava jengi!! Varsinkin loppukevät oli äärimmäisen kiireistä aikaa ja jokainen porukastamme venyi aivan loistaviin suorituksiin. Eikä syksy näytä yhtään rauhallisemmalta. Tavallaan onkin onni, että koulutustoiminnan kesäkausi on yleensä hiljaisempaa aikaa ja jokainen on saanut ansaitusti levätä tulevaa varten.
Rima on korkealla myös jatkossa
Tavoitteenamme on jatkossakin tarjota parasta palvelua ja osaamista asiakkaillemme. Siksi tulemmekin vahvistamaan joukkoamme niin myynnin, kouluttajien, markkinoinnin kuin tuotekehityksen osalta.
TaaS eli Training as a Service -palvelukonseptimme tunnettuuden vahvistaminen jatkuu edelleen.
Myynnillisesti haaste on todella mielenkiintoinen: vaikka yli 90 % asiakkaista toteaa välittömästi palvelun olevan ”erittäin kiinnostava”, ”edustavan kaivattua uutta ajattelumallia” ja ”juuri meidän organisaatiolle sopiva”, jonka hintakin on yllättävän edullinen, päätöksenteko jory-tasolla saattaa kestää kuukausia. Tämä johtunee siitä, että vaikka jatkuva palvelu on arkipäivää monella muulla alueella, henkilöstön kehittämisestä ja koulutuksesta puhuttaessa TaaS on uusi toimintamalli.
Jos siis mietit, sopiiko TaaS-palvelu juuri teidän organisaatiollenne, tutustu asiakkaidemme kokemuksiin. He ovat säästäneet valtavasti koulutuskustannuksissaan ja samalla henkilöstön koulutusmäärät ovat kasvaneet ja työtyytyväisyys noussut dramaattisesti TaaS-koulutussopimuksemme palveluiden myötä.
TaaS-palvelumme käytön kasvu selittää myös kuluneen vuoden suurinta onnistumistamme, avointen luokkakoulutustemme eksponentiaalista suosion kasvua.
Varsinkin Excel-koulutukset ja sosiaalisen median aiheet vetävät todella hyvin, mutta eniten olen yllättynyt esimerkiksi SQL-kielen sekä HTML5/CSS/JavaScript -koulutusten suosiosta.
Toki avointen koulutusten suosiota lisää aiempaa parempi yleinen markkinatilanne, mutta TaaS-palvelun ylivoimainen etu on vaivaton tapa tulla koulutukseen aina tarpeen mukaan eikä tarvitse aina erikseen miettiä ”minne mennä, mitä maksaa ja saanko esimieheltäni hyväksynnän kustannuksille”. Osallistuja voi siis tulla Wistecin Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän tai Oulun koulutuksiin ilman erillistä laskua. Voiko sitä parempaa toivoa?
Wistec Online (entinen WebOpe) on myös menestynyt erinomaisesti Suomessa ja nyt syksyn aikana pääsemme kokeilemaan sen menestymistä myös kansainvälisesti. Panostamme verkko-oppimisympäristömme vientiin ja lähikuukausina meitä nähdään eri maiden messuilla sekä muilla turuilla ja toreilla hakemassa kumppaneita Wistec Onlinen myyntiin eri maissa.
Vaikka oppimisympäristömme kääntyykin sujuvasti eri kielille, uskomme silti paikallisen kumppanin lisäarvoon asiakkaiden tukemisessa niin pedagogisesti kuin teknisestikin.
Wistec on TaaSin koti
Kaiken kaikkiaan uskomme vahvasti, että koulutusta tarvitaan jatkossakin ja vieläpä entistä enemmän!
Koulutuksen tulee parantaa ennen kaikkea tuottavuutta ja tärkein lyhyen ajan tavoitteemme on parantaa koulutuksen mitattavuutta ja raportointia. Näin asiakkaamme johto näkee selkeästi, mitä hyötyä koulutukseen sijoitetuista euroista on organisaatiolle ollut ja miksi koulutukseen kannattaa panostaa jatkossakin.
Vaikka edelleen mielellämme tarjoammekin yksittäisiä koulutuksia, haluan kuitenkin sanoa ääneen myös varsinaisen tavoitteemme:
TaaS-palvelun pitäisi jatkossa olla osa organisaatioiden infraa ja henkilöstön työkalupakkia siinä, missä työvälineohjelmistojenkin.
Me Wistecissä puolestamme haluamme olla ”Home of TaaS”, joka huolehtii asiakkaan henkilöstön ICT-osaamisesta joustavasti ja luotettavasti jatkuvana palveluna.
Helsingissä 10.8.2017
Juha Huhtanen
toimitusjohtaja
Wistec Training Oy