Edellisessä blogissani kirjoitin oppimisen polun muutoksesta ja viittasin Lynda.comin tutkimukseen oppimisen trendeistä työpaikoilla. Tutkimuksesta paistaa voimakkaasti läpi se, että yritys tarjoaa ainoastaan verkkokursseja, jotka eivät vielä ole syrjäyttäneet perinteistä luokkakoulutusta, ainakaan täällä Suomessa.
Poikkeuksena ovat tilanteet, jos pitää nopeasti ”kaataa samalla kauhalla” tietty asia suurelle joukolle ihmisiä. Silloinkin kyse on useimmiten webinaarina pidettävästä, kouluttajavetoisesta tietoiskusta, jossa ei ole tarkoituskaan perehtyä asiaan esittelyä syvällisemmin. Useimmiten henkilö, joka haluaa oppia syvällisemmin esimerkiksi Excelin Power-työkalujen käyttöä, valitsee perinteisen luokkakoulutuksen. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.
Oppimiseen sitoutuminen on yksilökohtaista
Olen haastatellut satoja HR- ja IT-päälliköitä, joiden tehtäviin kuuluu hankkia ICT-koulutuksia organisaationsa henkilöstölle. Hämmentävän moni kertoo, että ”meillä ollaan vähän konservatiivisia verkkokurssien suhteen.” Kiinnostusta tuntuisi olevan, mutta luottamus henkilöstön sitoutumisesta itseoppimiseen on heikkoa.
Huoli oppimiseen sitoutumisesta on oikeutettu ja ymmärrettävä: me ihmisethän olemme erilaisia. Noin joka kymmenes meistä haluaa oppia jatkuvasti kaikkea uutta, 15 % tarvitsee jatkuvaa tukea ja muistutusta jaksaakseen olla kiinnostuneita ja toista 15 %:a on niin vaikea saada mukaan, että lienee helpompi antaa heidän olla.
Koulutuspalvelu huomioi erilaiset tavat oppia
Paikallisen koulutuspalvelun tarjoajan etuja, verrattuna esimerkiksi Lynda.comin tapaisen yrityksen yksittäisiin kurssiostoihin, on asiakasymmärrys. Koulutuspalvelu on palvelu vasta sitten, kun se oikeasti huomioi ihmisten erilaiset tavat oppia.
Me Wistecissä esimerkiksi tarjoamme organisaatioiden henkilöstölle koulutusta jatkuvana palveluna nimikkeellä TaaS eli Training as a Service. TaaS-palveluumme kuuluu verkkokursseja, jotka videoiden katselun lisäksi sisältävät runsaasti harjoituksia sekä testejä, joilla henkilö pystyy tarkistamaan omaa osaamistasoaan. Yrityksen vastuuhenkilöille tarjoamme raportointipalvelun, joka antaa ajantasaisen tilannenäkymän niin organisaatio- kuin yksilötasollakin. Lisäksi kurssien vaikuttavuutta voi tarkistaa testeillä, joiden tulokset näkyvät myös raporteissa.
Verkkokurssit eivät aina kuitenkaan ole kaikille paras vaihtoehto. Siksi kokonaisuuteemme kuuluu myös luokkakoulutukset, joissa voi perehtyä asiaan syvällisesti asiantuntevan kouluttajan kanssa. Verkko- ja luokkakoulutusten tukena toimii myös tukipalvelumme, jossa kokeneet kouluttajat auttavat osallistujia.
Verkko-opiskelu on tullut jäädäkseen
Osallistuimme 5.-7.3 Espanjan Valenciassa INTED2018 -koulutuskonferenssiin, jossa tarjolla oli huomattava määrä tutkimustietoa verkko-oppimiseen liittyen. Tutkimukset oli tehty pääasiassa kohta työelämään siirtyville yliopisto-opiskelijoille ja niiden otokset olivat niin suuria, että meidän kannattanee luottaa niihin.
Merkittävimpiä huomioita oli muun muassa se, että 20-25-vuotiaat opiskelevat kyllä mielellään verkossa, mutta kaipaavat verkkoon erityisesti jatkuvaa ”opettajan” tukea ja apua, yhteisöllisyyttä, vertaistukea sekä hauskuutta. Eli oikeastaan täysin päinvastaisia asioita kuin ne, mitä 40-50-vuotiaat asiakkaamme ovat meille kertoneet: ”Kaikki turha pois ja ympäristö mahdollisimman selkeäksi”. Nuoret eivät myöskään jaksa keskittyä pitkäkestoisesti yhteen asiaan, vaan haluavat oppia mieluiten 5 minuuttia kerrallaan, vaikka vain yhden asian. Mutta näitä 5-minuuttisia toistaen, he ovat valmiita oppimaan läpi elämän.
Tosin kuluu vielä aikaa ennen kuin luokkakoulutukset kannattaa haudata. Verkossa oppiminen on kuitenkin tullut jäädäkseen, halusivat vanhemmat konkarit sitä tai eivät.