Tag Archives: koulutus

Toimitusjohtajan kiitollisuuslistan ykkönen ovat ihmiset

Wistecin Juha Huhtasen blogi

Mikähän siinä on, että aika tuntuu kuluvan joka vuosi nopeammin kuin edellinen? Jotkut sanovat, että niin se menee, kun ihminen vanhenee. Toki niinkin, mutta itsestäni tuntuu enemmänkin ”It´s amazing, how time flies, when you are having fun” -meiningiltä. Vuotta 2018 muistellessa tulee ensimmäiseksi mieleen sana kiitollisuus. Päättyvän tilikauden tuloksia ja kokemuksia Wistecillä on nyt 250 […]

Ulkomailla tapaa aina suomalaisen

Wistec Berliinin OEB 2018 -messuilla

Wisteciläiset vierailivat Berliinin OEB 2018 -koulutusmessuilla Viime viikolla suuntasimme Wistecin porukalla Saksaan koulutusteknologiaa esittelevään OEB 2018 -tapahtumaan. Vietimme messuilla kolme päivää, jonka aikana esittelimme Wistecin palveluita, tutustuimme myös muiden tarjontaan ja ideoihin sekä kuuntelimme puheenvuoroja. Käteen jäi siis melkoinen määrä uusia työkaluja, ajatuksia, kontakteja ja potentiaalisia yhteistyökumppaneitakin. Tapahtumassa silmiinpistävintä oli se, miten monen muun suomalaisen […]

Kiky-koulutus parantaa osaamista ja kehittää liiketoimintaa Bonnierilla

Bonnier korvaa kiky-tunnit koulutuksilla

Kilpailukykysopimuksen eli kikyn mukaisen työajan pidennyksen voi toteuttaa organisaatiossa monin tavoin. Bonnier Books Finland hoiti haasteen luovasti ja neuvotteli henkilöstönsä kanssa kiky-tuntien vaihtamisen koulutukseen. Idea ”kiky-koulutuksiin” syntyi yhteistyössä koulutuskumppani Wistec Trainingin kanssa. Kuinka ajatuksenpoikasesta sitten tuli koko henkilöstöä ja liiketoimintaa hyödyttävä lopputulos?  Lue lisää Bonnierin kokemuksista

Hei vaan, Moskova eli Привет, Москва!

Wistec Moskovan e-learning konferenssissa 2018

E-Learning + Corporate Education Force 2018  -konferenssimatkalla olivat Juha Huhtanen, Päivi Korhonen ja Pertti Berg, joka koosti matkan kokemukset. Lentokentällä lentokentän tavalla Matkailu avartaa, sanovat. Avartaa tosiaan: laskeutumisen jälkeen ensimmäinen vilkaisu lentokoneen ikkunasta tuotti hämmennystä. Enpä ollut vielä koskaan nähnyt lentokoneiden ja muiden lentokenttäkulkuneuvojen aiheuttamaa ruuhkaa, vain liikennevalot puuttuivat risteyksiä ohjaamasta. Mahtaakohan normaalit risteyssäännöt päteä, jos […]

Verkko on vaihtoehto oppimisen polulla

Wistecin blogi Oppimisen polku muuttuu

Edellisessä blogissani kirjoitin oppimisen polun muutoksesta ja viittasin Lynda.comin tutkimukseen oppimisen trendeistä työpaikoilla. Tutkimuksesta paistaa voimakkaasti läpi se, että yritys tarjoaa ainoastaan verkkokursseja, jotka eivät vielä ole syrjäyttäneet perinteistä luokkakoulutusta, ainakaan täällä Suomessa. Poikkeuksena ovat tilanteet, jos pitää nopeasti ”kaataa samalla kauhalla” tietty asia suurelle joukolle ihmisiä. Silloinkin kyse on useimmiten webinaarina pidettävästä, kouluttajavetoisesta tietoiskusta, […]